3.11.2009

Tomaatin kasvatusta


Voi että kun juoksuaika on ihanaa.. Gimma ei ole unohtanut tätä aivan ihanaa tapaa syödä siteitä. Eihän niitä sitten siellä voi pitääkään kun tukkoonhan se siitä menisi. Nyt olen sitten käyttänyt talouspaperia (ainakin se maatuu...että kait se helpommin pihalle tulee...?). Silmä kun välttää niin operaatio alkaa *huoh*. Eihän siinä mitään jos muutama tippa tulisi ainoastaan verta, mutta kun sitä tulee sen verran että sotkee paikkoja.. Luonteeseen juoksu on vaikuttanut pinnaa kiristävästi, jos joku koira rupeaa uhoamaan niin herkemmin nousee karvat pystyyn. Myös remmissä vetäminen on noussut pintaan ja siitä saa huomauttaa useasti lenkillä (normisti osaa kyllä kävellä nätisti). Olen puuttunut epäkohtiin, varsinkin toisille koirille jäykistelyyn. En salli sitä yhtään. Tietenkin se aiheuttaa pientä konfliktia, mutta ei sitä sovi luulla, että vaikka miten olisi juoksu niin sitten käyttäydytään miten itse parhaaksi nähdään. Ruokahalu on juoksun myötä kasvanut tosi paljon ja toisaalta uneliaisuus. Gimma nukkuu jotenkin enemmän (menee häkkiinsä nukkumaan, hakee rauhaa), toisaalta jos sen kanssa treenaa niin se on kyllä tosi innolla mukana. Varsinkin Silveriltä ostettu uusi narupallo on tosi kiva (toivottavasti ei lahoa käsiin nopeasti...)!


Tällä viikolla Toukkis the Toimintasankari pääsee pentutokoon. Touko on niiin erilainen verrattuna Gimmaan. No onneksi se on vain minun puuhastelukoira, ei kyllä olisi unelma kisakoira minulle. Kotona Toukkis on ihana miäs, toimintaa ja amissuukkoja (sillä on semmonen harva, mutta terävä parta junou.. ) piisaa. Touko on näyttänyt minulle myös sen metsästäjänpuolen itsestään, mikä on itseasiassa aika kiinnostava. Mm. tänään seistiin kahteen otteeseen lintuja. Hauskaa miten se ei edes häiriinny vaikka minä otan siitä kuvia, se vaan keskittyy seisomiseen. Touko muuten painaa nykyään jo enemmän mitä Gimma, vaikka samankorkuisia ovat  suurinpiirtein. Eli iso miäs siitä taitaa tulla!


 



 


Seisojilla kuuluu olla tiiviit huulet rotumääritelmän mukaan, tässä näette myös sellaiset...



 


Topikin pääsi kuvattavaksi



 


Sitten vielä muutama poseeraus Gimmalta



 



 



 


Kuvien huono laatu johtuu kännykamerasta...


Ainiin...elukkalääkärillä käynnin yhteydessä Gimma kävi puntarilla ja painoi reilut 23kg ja koska Tiian kanssa oli puhetta Gimman kaulanympäryksestä niin mittasin sen. Pannan pituus oli n.40cm eli kaula on varmaan inan pienempi (koska panta on hieman löysä). Eli en mä ihan höpöjä tainnut puhua.. Ja kiitos Tiialla kivasta semmaseurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti