26.5.2013

Kasa kirjaimia..joista ehkä lopputuloksen kannalta tärkeimmät...TVA ja ROP!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ristus mikä reissu.. Aamulla oli aikainen lähtö Harjavaltaan. Sysi aloitti kehässä ensiksi. Parkkeerasimme itsemme kehän viereen penkeille. Siinä koirat saivat levätä, eikä tarvinnut pelätä autossa paahtumista. Sysillä meni tosi hienosti, erittäin hyvä tuli. Olin niin onnellinen Hannan ja Sysin puolesta. Taputukset vaan raikoi ja tottakai piti halata Hannaa. Niin hienoa! Jännitys kuitenkin kasvoi, koska tervut menivät grotskujen jäljeen ja hoota alkoi näkymään.. Hanna vaan lauloi iloisena:


No ei mitään, me otettiin kehän laidalla aurinkoa ja nautittiin ihanasta kesäkelistä. Malit alkoi ja kehään astui ensin yksi käyttömalinarttupentu, joka sai KP:n. Tässä vaiheessa oltiin ihan fiiliksissä, annettiin äänen ja taputuksien raikaa kehän laidalla. Gimman tullessa vuoroon luokassa oli kaksi muutakin narttua. Oltiin siinä kehässä ensin kaikki, tuomari kopeloi tässä vaiheessa koirat ja katsoi hampaat. Sitten yksitellen taidettiin juosta kehä ympäri ja edestakaisin tuomarin edessä (pahoittelut jos muistan väärin jotain, olin jo niin soseessa tässä vaiheessa). Gimma juoksi ja seisoi nätisti tuomarin edessä. Aloin kuunnella arvostelua "..excellent..excellent..excellent..". Meinasin jo pyörtyä, itkeä..vaikka mitä. Ajattelin että nyt se tulee, Gimmasta tulee TVA! Kehäsihteeri ojentaa meille punaisen nauhan, alan kiljumaan ja juoksen halaamaan Hannaa. Muistan vaan, että halaan Hannaa kiljutaan yhdessä, Gimma ja Sysi haukkuu yhteen ääneen. Siinä vaiheessa taidettiin kaikki narttujen omistajat pyytää kehään ja juoksutus jatkui (mä itken täällä kotona tätä kirjoittaessa, kädet tärisee...Hanna voi niin vaan kuvitella paikanpäällä olleena tilanteen). Tässä vaiheessa vaihdetaan vielä koirien järjestystä kehässä, me oltiin viimeisenä (numerojärkkä) ja nyt meidät siirrettiin ensimmäiseksi juoksijaksi. Juoksutus jatkuu.. Meille ojennetaan vaaleanpunainen nauha ja Gimma on PN1. Kehäsihteerikin kysyy että pysynkö tolpillani... Sitten paras uros tulee kehään ja kehää kierretaan kahdestaan. Tuomari vielä vertailee koiria keskenään ja ojentaa meillä ROP-ruusukkeen ja kehäsihteeri tulee kysymään saammeko vastaanottaa sertiä. Kättelen tuomaria, VSP:n omistajaa ja Hanna huutaa ja minä olen sekaisin ja vielä  mitä... Kehäsihteeri vielä huutaa lopuksi "Ja koirasta tulee tottelevaisuusvalio!". Paikalla olevat taputtavat (ja taas valuvat kyyneleet täällä koneen toisella puolella..).

"In excellent condition for 4 years. Typical head with female expression and excellent pigmentation. Elegant neck, well-developed body in good balance. Good angulation with energetic movement. Nice temperament. Excellent ring training and handling."

AVO ERI, AVK1, SA, PN1, ROP, SERT.

Gimman paperista puuttuu koiran käyttäytymisen arvioiminen, mutta eiköhän se tuloksesta käy ilmi, että ilmeisen luoksepäästävä se on. :)

Kuva heti kehän jälkeen... Minulla on tuubitoppi, en ollut alastomana kehässä.. :D
Uusi kuva kera pokaalien, onneksi ymmärrettiin hakea ne siinä sekavassa mielentilassa!
Sitten seuraavaksi soikin päässä:



Minulla on nyt TVA!! En oikein voi vieläkään uskoa asiaa, tärisen edes ajatuksesta. Ja tämä kaikki päälle on vielä niin uskomattoman upea asia!! Gimma yllättää minut AINA! Minä niin rakastan tuota koiraa! Jos joku olisi joskus sanonut, että Gimmasta tulee valio olisin käskenyt lopettaa *askanpuhumisen. Se on nyt valio, se osaa käyttäytyä. Gimma on vaan niin hieno koira, että minulla on suuri ilo omistaa se. Gimma on niin hieno koira, että voin täällä itkeä ja olla niin helvetin onnellinen. Olen niin onnellinen, että sain Salmisilta näin hienon koiran. Koiran joka on täyttänyt kaikki odotukseni, ihan vain olemalla oma itsensä. Kaikki muu kruunaa asiaa. Mikään ei voita sitä asiaa, että Gimman kanssa helppo elää. Voin luottaa siihen, se on kuin ajatukseni. Gimma <3


ME <3

Kehän jälkeen ajettiin Raumalle. Syötiin ja etsittiin pk-kenttä, jossa itseasissa olin katsomassa RM-tokoja Gimman ollessa nuori. Hanna näytti taas eteenmenopalloa ja me odotettiin vienti piilossa. Seuraaminen oli karmeaa. Mistään paketista ei ole tietoa, on tieto vaan koirasta, joka ei keskity kun seuraavaksi on noudot ja sitten on eteenmeno.. Jep jep.. Hypyssä Gimma hyppää hyvin, mutta kiertää takaisin. Minulla palaa käpy, ensimmäistä kertaa ever tekee sen ja kiertää myös A:n. Tässä vaiheessa otan vielä kummatkin uusiksi ja nyt Gimma tekee kunnolla. Voi kiesus..ei mene hyvin, tätä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt.. :( No sitten eteenmenoon ja se menee hyvin...mutta... Gimma tulee luokseni valkoinen pallo suussa joka on täysin punainen! Verta vaan lentää suusta koiran läähättäessä..mun kädet on veressä, treeniliivi on veressä.. Aivan kauheaa ja kun katsomme noutokapulaa niin sekin on veressä. Olin jo lähdössä lääkäriin, mutta Hanna tyynnytteli ja menimme autolla. Annoin koiralle ruuan (joka oli onneksi jäässä) ja verenvuoto tyrehtyi suurimmilta osin. Gimma oli purrut kieleensä (on se ennenkin, mutta ei noin pahasti!). :( Onneksi vuoto tyrehtyi. Illalla mentiin jonkun järven rantaan ja otettiin skumppaa. Fiilis oli jotain käsittämätöntä! Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!





Sunnuntaina Sysi sai taas EH:n. Meillä on hienot koirat! Sitten kiidettiin autolla kotiin. Oli meillä niin tunteikas viikonloppu, että vieläkin kotona vaan onnen kyyneleet valuvat! Kiitos Hanna kaikesta. <3 Kiitos kaikille muillekin onnittelijoille!

40 kommenttia:

  1. ONNEA!! Ja ihan MIELETÖNTÄ!! ja mahtavaa ja ihan sairaan ihanaa ja upeaa ja voi vau. Te ootte mahtavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on tämä aika mieletöntä. <3 Ei ole tyhmä ihminen se ketä keksi sanonnan "Kolmas kerta toden sanoo". :D

      Poista
  2. Eikää mä niiin nauroin, kun Heidi kertoi tänään treeneissä että Gimma oli näytteyissä ROP!! :DDD mutta onhan se niiin kaunis♥ en kyl tosin uskonu, että ihan näyttelytuomareidenki mielestä :D mutta ONNEA ihan sikana TVAn arvosta ja tietty ROPIsta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se minunkin mielestä kaunis, mutta yleensä nuo näyttelytuomarit ei näitä käyttölinjan kukkasi arvosta. Onneksi tämä arvosti! Gimma kiittää onnitteluista. <3

      Poista
  3. Siltä varalta ettei FB:n onnittelut tulleet perille niin vielä tätäkin kautta HURJAN SUURET ONNITTELUT!! :) Mieletöntä!! :) PS. Gimmahan on muuten nyt kahta sertiä vaille MVAkin ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna välitti onnitteluita. :) Ja siis kiitämme tupla-onnitteluista! ...mutta tuon viimeiseen lauseen ajatukseen me ei lähdetä mukaan.. :D

      Poista
  4. Huikeeta! Ja sä niin murehdit saatteko näyttelyista tarvittavaa arvosanaa :D Helposti! Ihan hurjan paljon onnea ROP ja TVA Gimma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Onhan se kyllä taivaan tosi, että montaa ROP-käyttömalia ei ole. Täytyy myöntää, että kyllä sitä pieni epätoivo asian suhteen iski. :)

      Poista
  5. Aika huikeeta. Mäkin pillitän täällä :D Onnittelut vielä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, pillitetään yhdessä. <3 Ja kiitos onnitteluista. Huomenna lähtee valionarvohakemus. :)

      Poista
  6. Onnea! Nyt ei muuta kun näyttelykehiä kiertelemään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me jatkamme toisentyyppisten kehien kiertoa. ;)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Olen erittäin otettu, että myös käyttölinjan koirista pidetään. <3

      Poista
    2. Sanos muuta. Sellaisia haamuja ovat kuitenkin aina kuulopuheiden mukaan olleet tuomareille, että on oikeasti erityisen upeeta kuulla näin hienosta menestyksestä.

      Poista
  8. Onnea mielettömästi tuoreelle valiotiimille! <3 Tämmönen potti kruunaa kyllä koko valioitumisen! :)

    Huippua, että tuomarit uskaltaa mennä valtavirtaa vastaan! :) (Antaa kenties toivoa tännekin päin :DD )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Kyllä kruunaa ja aika makeasti. :P

      Olen samaa mieltä, todella hienoa. Tuomari tästä asiasta mainitsikin samalla kun ojensi meille ROP-ruusukkeen.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos! No niin Lykyn kanssa rohkeasti myös näyttelyihin. Mulla on antaa pari vinkkiä jos on tarvis, tosin niiden toimivuutta en takaa. ;)

      Poista
    2. Kiitos. Laita vaikka privaattiviestiä. Olisihan se hienoa saada noista edes MVA:t. :D

      Poista
    3. Laitoin sulle postia. Noissa muotovalio-asioissa minä en kyllä valitettavasti pysty auttamaan. :D

      Poista
  10. Paljon onnea TOTTELEVAISUUSVALION arvosta! Ja isot onnittelut myös ROPista, Gimma muuttui kertaheitolla podengosta buudeliksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se vaan hieno asia. <3 Näin ne tilanteet muuttuu..kauneus on katsojan silmässä. ;) Buudeli TVA. :D

      Poista
  11. Isot onnittelut valiokoiralle ja ohjaajalle! Ja extraonnea uskomattomasta näyttelytuloksesta, ihan mahtava lukea fiiliskuvailuja siihen liittyen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valiokoira kiittää ja vetää unta kuuppaan.

      Ihanaa kun fiilis välittyy! Jossain vaiheessa se hoon saaminen tuntui jo liian etäiseltä niin tämä on vaan jotain niin uskomatonta. :}

      Poista
  12. Paljon onnea uudelle TVA:lle ja tietysti kartturille myös :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malinuaa ja kartturi kiittävät. :D Ei tullut helpoimmalla mahdollisella tavalla tämä arvo, mutta tässä vaiheessa se on aika sama. Joskus hoonhakureissu voi muuttua radikaalisti.. :D

      Poista
  13. Ei tarvi enää naureskella Ninjan vara-sertille, nyt on parempi juttu. :---D

    Onnea vielä tätäkin kautta mun lempimalinuaa Gee ja ohjastaja! <3 Nyt on taas yksi syy lisää kilistellä, kun nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei todellakaan tarvitse nauraa. Ninja on erittäin kaunis elukka, jonka kauneutta ei myöskään kaikki osanneet arvostaa. :D

      Kyllä mulle kilistelyt aina passaa, mutta miten sä pääset kotiin vielä sen jälkeen..? :P

      Poista
    2. Se on kyllä haastavin osuus, vaikkakin koko illanhan mä siellä luonnetestipaikalla kökin... :D Ehkä kilistetään vaan cokiksella.

      Poista
    3. Hyvä idea, kilistellään sitten urakalla kisakauden päätteeksi (kaikki kerralla meiningillä)!

      Poista
    4. Tehdään niin! Siinä sitä sitte onkin kilistelemistä. ;)

      Poista
  14. Onnea TVA Gimma! =)
    t. Satu & cavalierit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos! :D Piti ihan linkistä käydä katsomassa, että tunnistin. Mä en kyllä ole varma näinkö sinut agikisoissa viimeksi Purinalla..ensikerralla tulen vetämään hihasta!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos! :D Joskus lopputulos on aika yllättävä. :D

      Poista
  16. IHAN MAHTAVAA, niin huippua <3 Ja kieltämättä tuo ROP on aika yllättävä, ei olis ihan heti uskonu ;) Oikein paljon onnea super-parille, TE teitte sen: TVA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Eihän tulosta olisi heti uskonut, mutta se oli ainakin tarpeeksi riittävä..TVA on nyt totta! :D

      Poista