29.9.2012

Osteopaatilla ja viimehetken ahdistus

Torstaina Gimma pääsi osteopaatti Jaana Timosen käsittelyyn. Pääosin koira oli kunnossa, mutta tokojumeja löytyi. Niskassa on kuulemma kireyttä ja yksi nikama oli jotenkin vähän "pois linjasta" (en muista oikeaa termiä asialle). Se kuitenkin saatiin menemään oikeaan paikkaan. Näitä kuulemma syntyy törmäyksissä yms. Meillähän niiltä ei voi välttyä kun Toukkis ja Gimma juoksee kilpaa ulkona.. Uusi aika otettiin kolmen viikon päähän ja sitten katsotaan onko tarvetta jatkaa hoitoja tällä syklillä. Hienoa, että elukalla ei mitään "normaalia" kummampaa ollut. :)

Perjantaina illalla tehtiin tunnaria ja ohjattua isännän kanssa pihalla. Tunnari oli aivan mielettömän hyvä (Gimmaksi ;) )! Mutta ohjattu, voi murheenkryyni. :( Alkoi olla jo tosi pimeää ja eihän Gimma osaa ohjattua niin hyvin, että kykenisi sitä pimeällä tekemään. Vasuri, mikä on sille tosi hankala ei onnistunut millään. :( Jäin niin kökkö fiilis.

No lauantaina mentiin koulun kentälle. Ensin ajattelin ottaa tunnarin, mutta jätimmekin sen välistä, koska perjantaina se oli hyvä. Turhaa vaan tehdä ahdistuksia itselle enää enempää! Kulutimme siis koko ajan ohjatulle. :D Monta toistoa painottaen vasuria ja palkaten merkistä. Ja ihme ja kumma, mutta keskikapula unohtui malinuaan mielestä ainakin vähäsen! Eli tuossa kun olen antanut kyttää niin ongelmaksi on muodostunut liika kiinnittyminen. Uskon kuitenkin, että tämä on välivaihe (inhoittava sellainen tässä kisaputken välissä..) josta pääsemme eroon treenaamalla. Pakko tuon elikon on oppia irroittautumaan. Merkkikin kärsii jäkityksestä.. No mutta pääsia tapahtui eli saatiin painotettua onnistuneita vasurin noutoja! Ja ei muuta kuin huomista jännäämään! Rotumestiksissä on 15koiraa EVL:ssä! :D Vähänkö mahtavaa, kunnon skapat saadaan aikaiseksi Kirkkonummella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti