Gimmalta meinasi eilen revetä housut kun tultiin isännän kanssa suoraan Elisan kesäpäiviltä Linnanmäeltä kotiin. Isäntä yritti vähän hallita fyysisesti pikku-silakkaa, mutta se luikerteli tiensä minun luo. :) Oli sillä ollut ikävä. <3 Ja oli Toukollakin. <3 Herra Tou oli niin iloinen, että saimme siivota taas seiniä verestä. On se koti ja rakkaat vaan niin tärkeitä asioita. <3
Tänään tokoiltiin pihalla pikkasen. Ensin seuraamista. Vähän yritti poikitella, mutta täykkärit ja sivuaskeleet oli tosi hyviä. Zetassa järkkä maahan-seiso-istu, ja hyvin otti kaikki vaihdot. Luoksaria otin kiertäen. Stopit käsimerkillä ja suorapalkalla, olivat hyviä. Maahanmeno kerran ja sekin oli hyvä! :) Ohjatun kapuloita ei ollut, joten teimme vain merkkiä. Hyvin bongasi merkin, valui vähän ohi, mutta vauhti oli kohdallaan! :) Tunnarissa levitin itse kapulat. Meni vauhdilla, nappasi oman, mutta halusi tarkistaa viereisen. Otti sitten oman ja toi hyvin, mutta jäi vähän kauas. Ihan ok suoritus. Metallinoudossa kolautti paluussa, joten otin uusinnan. Se oli hyvä!! :D Sitten jätin kapulan maahan ja piti mennä tekemään kaukoja. No kun sain Gimman irroittamaan pallosta niin metalli oli jäänyt mieleen ja se kävi sen hakemassa. :) Ihanaa miten se on taas oma itsensä eikä häivääkään ällötyksestä! Kaukot oli ihan jees..samat ongelmat kuin ennen.. Mutta hitto, että oli kivaa. Koira teki kivalla asenteella ja meillä oli kivaa. :)
Justniin, asenne ratkaise!
VastaaPoistaJoo niinhän se on! :D Tiedän kyllä, että jossain vaiheessa pitää aloittaa kaukojen veivaaminen yms. Mutta tässä tilanteessa yritän nauttia siitä, että Gimma on ihan hyvässä vaiheessa ja sillä on hyvä motivaatio. Ja mikä tärkeintä; yritän olla pilaamatta sitä. :)
VastaaPoista