17.3.2013

Treeniä ja kehonhuoltoa

Perjantaina saavuimme äidille kylään. Lauantaina aamusta menimme Tanjan kanssa treenaamaan. Tanja käskytti ja melkein kaikkeen tehtiin liikkurin tuplakäskyt. Gimmalle ensin luoksaria. Stoppi jees (sai palkan Tanjalta), mutta se maahanmeno..sitä on pakko vaan alkaa tahkoamaan olan takaa.. Kyllä se sieltä tuli, mutta kyllä sitä haettiinkin. Seuraavana ruutu lätkällä. Hyvä merkki, mutta ruudun vieressä olevat ohjatun kapulat vetivät hyvin vahvasti Gimmaa puoleensa. Pysähtyi kyllä käskystä todella hyvin, mutta enhän minä niistä palkannut...lisäksi olisi ollut hyvä ottaa treenin kannalta korjauksia ruutuu, mutta enhän niitäkään tajunnut... Ohjatussa kummatkin suunnat oli selvät, ei onkelmaa. :) Mutta ensimmäinen luovutus seisten?? :O Tunnarissa sen sijaan taas räjähti ja siinä näkyi tuo älytön häiriöherkkyys. Kapulat rivissä, hyvin lähti kapuloille. Tanjan pieni heilahdus sai Gimman hylkäämään oman ja jatkamaan haistelua (=saahaamista), rouhasi se kerran reunimmaista kapulaakin. :( Oma tuli lopulta. Täytyy sanoa, että reeni meni kuitenkin yllättävän hyvin. Gimma löysi hyvin vaalenapunaisille merkeille (auringonpaisteessa olivat aika haaleita), eikä luminen kenttäkään häirinnyt. :) Reenien jälkeen Tanja hoiti Gimman. Ranka sillä oli vinossa, jumeja siellä täällä. Eli ei se ihan niin hyvässä kunnossa ollut mitä hieroja antoi ymmärtää... Toisaalta mitään aivan älyttömän pahaakaa ei ollut. Ensimmäistä kertaa hoidossa ollessa Gimma jopa melkein nukahti pari kertaa, muutenkin koira vaikuttaa nyt paljon paremmalta. Katsotaan parin päivän päästä heijastuuko tämä reeneihinkin. Nyt pidetään hetki taukoa. Voin kyllä lämpimästi suositella käyttämään koiraansa Turun Koirafysiossa!

2 kommenttia:

  1. Lysti oli joskus jumissa ja silloin maahanmeno oli vaikeaa. Liekö sekin ollut Gimman maahanmenojen vaikeuden takana?

    Luotan itse eläinfysioterapeuttien ammattitaitoon, heillä on pitkä koulutus ja oikeasti pohjaa siihen hommaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gimmalla on aina ollut hidas maahanmeno. Mutta katsellaan, Tanjan mukaan nuo jumit eivät ainakaan edesauta asiaa.

      Olen samaa mieltä, ammattilaiseen on hyvä luottaa. Olen niin tyytyväinen Gimman käsittelyyn, että tuonne vien varmasti vielä Gimman uusiksikin. Onneksi sitä piti oman päänsä eikä tyytynyt ensimmäiseen arvioon, koska itse on oman koiran paras tuntija. Sanoi ketä mitä vaan. :)

      Poista